"In good old times, remember my friend.."

Vasemmalta oikealle: Satu, minä, Susku, alhaalta Milla, Suvi, Noora  ja Tanja

Otetaas näin kliseisesti ystävänpäivän jälkimainingeissa tällainen ystävä postaus 💗

Kaikilla varmasti on enemmän tai vähemmän kavereita ja hyvänpäivän tuttuja, mutta ystävät ovat sellaisia, joiden kanssa jaamme ilot ja surut. He ovat niitä, jotka päästämme lähelle. Minullakin monenlaista kaveria ollut elämäni aikana, mutta tässä postauksessa ovat ne, jotka ovat jääneet ympärille.

💜💜💜

Tanja

Jousimies

Tästä seurueesta Tanja on varmasti se, jonka olen pisimpään tuntenut, tarkemmin kun miettii, niin nyt jo 14 vuotta. Tutustuttiin ammattikoulussa, oltiin samalla luokalla. Pari vuotta myöhemmin tutustuimme paremmin uudelleen ja hänestä onkin tullut yksi tärkeimmistä ja läheisimmistä ystävistäni. Olen aina ajatellut, että Tanjalla on puhdas aura. Arvostan hänessä päättäväisyyttä. Sitä, että uskaltaa olla juuri se oma itsensä, viis muista. Vahvat mielipiteet, jotka avartavat yhden jos toisenkin suppeaa mielikuvaa joistakin asioista. Varsinainen tietopankki, älykäs ja ihana, herkkä. Samanlainen huumorintaju, luonnonläheinen. Mm. avaruus ja tähtitiede ovat lähellä hänen sydäntään, kuten minunkin. Avara luonto, Intia. Syvänmerenkala. Viimeksi hän luki englanninkielistä tutkimusta peltomyyrän levinneisyydestä Tukholman saaristossa. 😁 Mieletön valokuvaaja, hyvä kokki. Voimme pitkään istua toistemme seurassa vain hiljaa. Lahjakas ompelemaan ja tekemään muita käsitöitä, en tiedä, mikä käsityö ei onnistuisi Tanjalta. Edes erilainen musiikkityyli ei ole koskaan haitannut menoa ja meininkiä. Jos pitäisi miettiä, minkälainen väri hänestä huokuu, niin se olisi oranssi.

Tanjan blogia voit käydä kurkkimassa täällä.

Leena ja minä, vuonna 2014

Leena
Jousimies

Leenaan tutustuin vuonna 2008, kun seurustelin entisen poikaystäväni kanssa. Oikeastaan meidän molempien exät olivat hyviä kavereita keskenään, ja silloin tällöin olimme heillä kylässä. Paremmin taisin tutustua Leenaan tästä pari vuotta myöhemmin, alkoi enemmän olla yhteisiä kavereita ja tapahtumia. Kasvisruoka, goottiestetiikka, wicca, kaikki söpö ja ihq, Nightwish, eläinrakas, hassu höpöttelijä, maailmanparantaja, joka on varustettu suurella sydämellä. Eniten tykästyin hänen eläytymiseensä joihinkin asioihin täysillä, kuinka olla ja elää ihan siinä hetkessä. Löytää iloa siitä, mitä on juuri nyt. Nähdä kaikissa jotakin hyvää. Uskollinen ystävä. Herkkä. Tässä naisessa on samassa paketissa malli ja valokuvaaja, pintakäsittelijäkin. Taitava piirtelijä! Meillä onkin jo sitten samanlainen musiikkimaku, Nightwishiä olisi huippua päästä katsomaan yhdessä! 😊 "Jamie Fraser!!" Jos Leena olisi väri, hän olisi eittämättä lila.

Leenan blogiin voit kurkistaa tästä.

Juha ja minä, vuonna 2015 Millan synttärijuhlilla

Juha
Vesimies
Juhaan tutustuin muistaakseni vuonna 2011 yhden kaverin kautta, jonka runokirjan olin juuri kuvittanut. Kaverini vinkkasin Juhalle, että ottaa yhteyttä kirjan kuvituksen tiimoilta, ja niinpä ensin sähköpostitse hetken rupateltuamme tapasimme tuopillisen ääressä. Alunperin oli tarkoitus kuvittaa hänen esikoisromaaninsa, ja siihen teinkin työt melkein valmiiksi. Kustantajaa ei kuitenkaan löytynyt, joten projekti jäi sivuun hetkeksi. Aikaa kului, ja Juha kyselikin myöhemmin minulta kuvitusprojektia hänen fantasiaäänikirjaansa, johon suostuin. Homma löi tulille, ja ensimmäinen osa tuli ulos 2012 kesällä.
Juhassa on hienoa pitkäjänteisyys ja päättäväisyys. Jos jotakin on halunnut saavuttaa, se saavutetaan - maltilla, hitaasti mutta varmasti. Omaa uraansa musiikin parissa työstänyt kurkkulaulaja miekkonen soittaa sähkökannelta, vääntää kalevalamittaisia runoja, ja sanoittaa biisejä mm. Korpiklaanille. Uskollinen ystävä, johon voi luottaa, ja joka on aina tukena, kun sitä tarvitsee. Herkkä persoona. Hänellä riittää jutun juurta yhdestä jos toisestakin asiasta.
Juha olisi väriltään tummansininen.

Juhan ja minun yhteisiä tuotoksia voit käydä kurkkaamassa tästä linkistä.

Suvi ja minä, vuonna 2016

Suvi
Härkä

Suviin tutustuin ensimmäisen kerran Sauna Open Airissa vuonna 2009, yhden kaverin kautta. Muistan ajatelleeni, että wau mikä tukka! Suvilla oli silloin punainen pitkä letti. Myöhemmin muutin samaiseen kyläpahaseen, ja huomasimme, että meillä oli enemmänkin samoja mielenkiinnonkohteita, kuin samantyylinen musiikkimaku. Lähdimme kuvailemaan yhdessä, ottamaan blogiin kuvia. Vuosien kuluessa ystävyytemme onkin syventynyt, on ihanaa sanoa, että kaveri on yhtä sekaisin kuin minäkin. Yhtä pimeä huumorintaju onkin yksi parhaimpia juttuja, toinen jo suunnilleen tietää, mitä toinen aikoo sanoa. Ollaan ehditty jakamaan kaikenmaailman iloja ja suruja puolin ja toisin, ja Suvi onkin ollut se, joka on aina ollut paikalla, kun olen tarvinnut tukea. Tai yöpaikkaa. Niitä harvoja ihmisiä, joiden seurassa voi vaan istua hiljaa pitkään, tuntematta hiljaisuutta kiusalliseksi välitilaksi.
Vahva härkäpää, jolla arvot on kohdillaan. Kaikki luonnonläheinen on lähellä sydäntä, mielettömät kädentaidot, ompelukset, askartelu, pienet projektit on koko ajan tulilla. Herkkä. Alternative malleilunkin puolelle on ryhdytty. Luotettava ja uskollinen ystävä. Ihanan sarkastinen! Kissatkissatkissat, "iha vitun jepa", kahvia!, wiccalaisuus, hippi. Sinusta on kuules vaikka mihin, kun vaan uskot itseesi 💓
Jos Suvi olisi väri, hän olisi vihreä.

Kurkista Suvin blogiin tästä.

Milla ja minä, uusivuosi 2017

Milla
Neitsyt

Blogin kautta tutustuin Millaan, ja ensimmäisen kerran tapasimme Tuskassa vuonna 2013.
Millan muuttaessa pk-seudulle, tapasimme useammin, myös eriliaisissa blogimiiteissä, joita järjestettiin tuolloin. Suvikin oli useasti mukana, ja meistä tulikin melkoinen kolmikko nopeasti. Harvoin naisessa kulkevat käsi kädessä kauneus ja älykkyys. Millassa on sielukkuutta ja jotakin sellaista syvällisen muinaista. Herkkä lukutoukka, joka sukeltaa oman kirjoittamisen maailmaan. Millasta on hauska kuvitella ja luoda mielikuvia, "mitä jos tapahtuisi niin.." ja luoda ratkaisuja no vaikkapa siihen, miten selviäisi, jos huomenna tulisi maailmanloppu 😁 Huumorintajukin kohtaa omani kanssa, ja välillä on sellaista sarkasmia, että muut eivät voi ymmärtää! Musikaalinen, mietiskelijä, herkkä, välillä sellainen papupata että oksat pois, "ai kauhee!", keijut. Paljon hyviä mielipiteitä ja tärkeää asiaa. Kunhan vain muistat pitää jalat maan pinnalla 😉
Väriltään Milla olisi jokin kuparinhohtoinen/pronssin värinen.

Millan blogiin pääset kurkkaamaan tästä

Henna ja minä, vuonna 2017

Henna
Kalat

Hennaan tutustuin entisen kihlattuni kautta. Meillä synkkasi heti. He olivat hyviä ystäviä lapsuudesta asti, mutta kun jätkä päätti yllättäen kylmästi lähteä toisen muijan matkaan, näytti Henna kintaalla moiselle idioottille, ja jäi minun rinnalleni. Henna onkin siitä monesti sanonut, että "valitsin sut sen sijaan." Tässähän ihan herkistyy! Henna on ihana, herkkä, mutta myös suorasanainen, aina sanavalmis. Jos luulee, että kaikki lausahdukset ovat jo käytetty - "soita ja kysy!" Tästä pienestä pippurisesta naisesta ei asennetta puutu, ja monet kerrat ollaankin naurettu kippurassa sitä, kuinka meidän läppä on niin pimeetä, että ei oikein tiedä, onko se jo sairasta. Aina ollut tukena, oli tilanne millainen tahansa, hänestä onkin muodostunut yksi tärkeä tukipilari elämässäni. Arvostan Hennassa hyväsydämisyyttä ja sanavalmiutta. Hyvä kuuntelija. East Side!, "don't do it fucker..",  ✩ tähti- ja maastokuviot (vaatteissa ym), ihmisläheisyys, jalat maassa- tyyppi. Viime keväänä minusta tuli hänen esikoisensa kummi!
Henna olisi väriltään sininen.

Satu, Susku  ja minä, vuonna 2016

Sitten viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä, ovat nämä kaksi pikkusiskoa! Heidät olen tietenkin tuntenut ihan tenavasta asti. Tähän maailmaan mahtuu niin paljon erilaisia sisaruussuhteita, välillä kuulee ihan sydäntäraastavia tarinoita siitä, miten on riitaannuttu todella pahasti ja välit ovat kylmenneet, tai katkaistu kokonaan. Ikinä en voisi kuvitellakaan, että tässä maailmassa olisi jotakin tekoa, mitä en voisi antaa anteeksi siskoilleni. Tai että he voisivat minua jollain lailla satuttaa niin verisesti, että en haluaisi olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Nämä ihmiset on minulle olleet ne maailman tärkeimmät. He tuntevat minut läpikotaisin ja tietävät minusta melkeinpä kaiken. Meillä ei ole koskaan ollut sen suurempia riitoja, meidät on erityisesti kasvatettu vaalimaan keskinäistä sisaruussuhdettamme. Vissiin tämä omituinen huumorintaju kulkeutuu geeneissä, sillä meitä kaikkia on siunattu sillä. Ja tykkäämme kaikki samantyylisestä musiikista. Tähän en edes paljasta meidän inside-juttuja, koska porukka ei tajuaisi. 😄

Susanna (Susku)
Vaaka

Tämä herkkä neitokainen on tuntenut näistä minut pisimpään. Meillä on 4 vuoden ikäero, ja lapsina olimmekin erottamattomat, kuin paita ja peppu. Meillä oli aina niin hyvät leikit. Susku on hyvä piirtämään ja maalaamaan, kävi aikoinaan saman ammattikoulun kuin minäkin. Taitava, ompelee ja neuloo. Aina ollut näppärä käsistään, lukutoukka. Jos hän saisi valita, hän asuisi todennäköisesti jossakin suuressa kirjastossa, kaikkien ihanien kirjojen keskellä. Minulle on tullut aina hänestä mieleen Gromit (Wallace & Gromit)! Ihmiset, jotka tapaavat hänet ensimmäistä kertaa, sanovat että hän on hiljainen ja ujo. Mutta kun tutustuvat häneen paremmin, he ovat melkeinpä täysin toista mieltä! Luonnonläheisyys, eläinrakas, luotettava, seesteinen, ystävällinen, mietiskelijä, auttavainen, lämminsydäminen, empaattinen.
Susku olisi väriltään lila.


Satu
Vaaka

Satu on sellainen Justiina kyllä, hänelle ei kukaan hypi silmille. Tomera ja välillä melkoinen häsläri. Todella herkkä persoona, joka ei jätä ketään kylmäksi. Meillä on Satun kanssa 8 vuoden ikäero. Spontaani luonne, menevä, luotettava, eläinrakas, luonnonläheisyys, lämminsydäminen. Jos koskaan olen tarvinnut apua, hän on paikalla. Kaupunkilaistyttö, joka on tykästynyt tykästynyt maalla elämiseen. Veikkaisin, että jos hän saisi päättää, missä asua, vaihtoehtoina olisi joko omakotitalo maalla, jossa olisi tila ja lehmiä. Koiriakissojahevosialampaitakaneja ymsyms. Tai jossakin pikkukaupungissa. Satu on sellainen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen, hän on hyvin välitön persoona.
Satu olisi väriltään vihreä.

💜💜💜

Tässä juuri mietin, että yhteistä näillä kaikilla henkilöillä on syvällisyys ja herkkyys ihmisenä.
Kaipa se on siinä, että sitä useimmiten ihminen vetää puoleensa sellaisia ihmisiä, joilla on samanlainen maailmankatsomus tai on jollain muulla tavalla samantyylisiä, kuin sinä itse. Ollaan kaikki jotenkin tietyllä tapaa samalla henkisellä tasolla. Tiedän, että kaikki ystäväni olisivat valmiita puoustamaan minua henkeen ja vereen, jos joku minua loukkaisi. Ja auta armias, jos joku mies satuttaa minua, siinä ei ole vastatoimenpiteet kaukana! 😂 Luotan jokaiseen ystävääni maailman tappiin asti. Olette kaikki tärkeitä, jokainen omalla tavallaan.

I 💓 U

Hiljaisen talven lapsi

En aina ole tykännyt talvesta.
Taisin olla noin 14-vuotias, kun tykästyin talven estetiikkaan ja siihen kirpakkaan pakkasilmaan. Lumeen. Näin talven aivan erilaisin silmin. Rakastan sitä, kun pilvettöminä talvisina iltoina tähdet näkyy hyvin. Tai niin hyvin, mitä ne täällä Helsingissä voi näkyä. Jo vuosia toiveenani on ollut nähdä revontulia, ja aion mennä pohjoiseen jo pelkästään niitä ihastelemaan. Setäni joskus sanoi, että hän oli nähnyt joskus nuoruudessaan revontulia. Maaseutu, pilvetön tähtitaivas, ja loimuavan kirkkaat revontulet. Ne kuulemma rätisivät. Kuvitelkaa nyt, ihan mieletöntä nähdä sellaista.

Minulla on ollut onni saada kasvaa luonnonläheisessä Helsingin pikkukylässä. Siellä on ollut meri lähellä, jossa hiihdimme talvisin paksun jään tultua. Tai kävelimme läheiseen saareen retkelle, eväät mukana. Lähellä on metsikköä, joka on ollut aivan ihanaa suurkaupungissa kasvaneelle lapselle. Läheisen leikkipuiston liukumäki oli myös kiva paikka, tosin kartoin sitä jonkun verran, koska paikalla oli yleensä niitä hurjapäisiä poikia. Olin joskus tosi ujo ja hiljainen.

Mutta puiston läheisessä metsässä oli pieni hyppyrimäki, jossa tykkäsimme lasketella lapsuuden parhaan ystäväni kanssa. Joskus äitini oli mukana, kun nuoremmat sisarukset olivat vielä vaunuissa ja päiväkoti-ikäisiä. Äiti kauhisteli, että milloin keneltäkin murtuu häntäluu, kun alas tultiin sellaista vauhtia että ilmaan lensi hyppyrin kohdalla. Hauskaa se oli, vaikka vähän takalistoa pistelikin! Mahasta otti!
Kotitaloni takapihalla on pieni kallionnyppylä, jossa on enemmän kuin monet kerrat tultu laskettua liukurilla. Aikoinaan talonmies teki jääliukumäen takapihallemme, ja voi sitä riemua! Nykyään takapihalla ei ole ketään, vaikka lapsia talossa kyllä on.

Joskus pyörimme takapihan pientä mäkeä alas ja jäimme makaamaan selällemme lumihankeen ja vain katselimme, kuinka maailma pyörii. Lumihiutaleet leijailivat pehmeästi sinimustan taivaan kupeesta. Olisin voinut siinä maata loputtomiin, niin mukavalta kaikki näytti. Niitä pieniä hetkiä, jotka ovat jääneet muistojen uumeniin. Miten ihanalta näytti talvinen kuutamo ja tähtitaivas. Kuinka kaunis oli punertavan keltaisena hehkuvat pilvet, jotka heijastivat kaupungin talvista valoa. Kotoinen olo. Kuinka kivalta näytti se, kun ihmisten asunnoissa valot syttyivät kun muuten oli pimeää, kuin pienet tuikut yössä. Talviset myrskyt, kun tuuli niin, että puut natisi ja poksui. Kerran oli niin kova myrsky, että takapihan suuria kuusia kaatui kaksin kappalein. Se oli hirveää, kun jokin lapsuuden maisemassa muuttui, enää piha ei näyttänyt samalta, kun katseli keittiön ikkunasta. Mutta nyt meren jää näkyi!

Joskus ahersimme lumilinnakkeita, mutta lumisotaa ei juuri koskaan leikitty.
Kävimme pariin otteeseen perheen kanssa Helsingin Paloheinässä laskemassa mäkeä pulkalla. Siinä oli jo vähän isompaa mäkeä, ja vauhtiakin sai enemmän kuin pyysi. Kävimme vuosittain Talvirieha tapahtumassa joka järjestettiin lähistöllä. Toisinaan veimme sorsille leipää pienelle lammelle. Kun saimme itseksemme lähteä ulos leikkimään hieman pidemmälle, etsimme metsästä kahdet mahdollisimman suorat puiden oksat jotka ulottuivat vyötärön korkeudelle. Sitten leikimme metsäkauriita ja köpöttelimme keppien kanssa lumihangessa. Joskus löytyi räystäältä kevättalvella jääpuikkoja, joita salaa söimme.

Prööt! Koirien ystävä vuodesta 1987!

Tämä kuva.. oli pakko! Kaverin isän kanssa leikittiin karusellia, hän pyöri ensin ottaen vauhtia paikallaan ja heitti meidät sitten paksuun hankeen 😆 Ihan parasta, ja meillä oli niin hauskaa!

Rakastin luistelua yli kaiken.
Opin luistelemaan esikouluikäisenä. Tykkäsin lapsena katsella kaikkia taitoluistelu kilpailuja, ja kuvittelin olevani itse jääprinsessa kouluni urheilupuiston jäällä. Me myös keksittiin kaikenlaisia luisteluesityksiä kavereiden kanssa, ja harjoiteltiin ahkerasti. Joskus minulla oli mukana kannettava kasettisoitin, ja luistelin itsekseni, musiikin soidessa taustalla.

Lapsena aina oli tietenkin niin innoissaan siitä, kun ensilumi oli satanut maahan. Jotain niinkin yksinkertaista, mutta suurta pienen lapsen maailmaan. Siitä aiheesta riitti iloa pitkäksi aikaa. Miten sitä löysi kaikesta pienestä iloa. Maailma oli ihmeellinen. Allaoleva kuva puhuu enemmän kuin 1000 sanaa.

Mitähän nykyajan lapset tekevät talvisin? Näen harvemmin enää lapsia puistossa laskemassa mäkeä, tai tekemässä lumiukkoja. No eipä tuota luntakaan ole juuri ollenkaan, että mäenlaskut ovat harvassa, ja sitä vähemmälle ovat jääneet lumiukkojen pyörittelyt. Itselläni on sellainen kuva tämän päivän lapsista, että moni istuu sisällä tietokoneen tai muun pelikonsolin ääressä pelaamassa, tai somettaa. Myönnän, välillä tuohon somettamiseen on mennyt itsellänikin aikaa ihan liikaa, ja joskus on pitänyt melkein heittää se puhelin jonnekin pimeään nurkkaan, että ilmankin voit olla! Some hallitsee liikaa ihmisten elämää. Varsinkin, kun ei siellä tule selailtua kuin niitä samoja ainaisia sivuja, missä ei ole mitään uutta tai järkevää. Muutakin voisi keksiä, mennä ulos kävelemään talviseen ilmaan, luistelemaan, laskemaan mäkeä, mitä nyt vaan keksiikään?

Tähän loppuun vielä ihana kappale, joka alkoi juuri inspiroimaan tulevaan maalaukseen.

❤

"Olit ensilumen lapsi minussa,
liian kaunis maailmaani jakamaan.
Elin suruni, tein siitä rakkaani:
lämmin muisto yösydänunessani.

Meri on nyt ilman rantaa,
lapsi hiljaisen talven vaeltaa.
Ainoastaan sade maan seuraa
kun äänettömyyteen katoaa."

Hyvää huomenta!

Yritän saada takaisin sitä bloggaus intoa, jota joskus aikoinaan oli. Mihin se on kadonnutkaan? Selailen vapaa-aikanani muiden ihmisten blogeja, ja mietin, miten heillä riittää aikaa, uusia ideoita ja inspiraatiota uusiin postauksiin. Ne eivät ikinä ole tylsiä, tai sellaisia, etten lukisi niitä, tai jotai hei uuttavanhaa.

Kaipa se on sitä, että vaan lähtee tekemään.

Tässä parin vuoden aikana on ollut blogin puolella hiljaista. On se sitä ollut myös ruudun toisella puolellakin. Vloggaustakin olisi hauska kokeilla, miten jotkut ihmiset osaavatkin olla niin luonnollisesti kuvattavana? Tällä kertaa ei päätä kivistä bloggerin avaaminen, kun aiemmin se on teettänyt pelkästään ahdistusta ja päänvaivaa. ”Today is the day..”

Vuosi vaihtui, ja psyykkisesti yritin jättää taakseni menneen vuoden. Tässä sitä ajatellessani se piti sisällään niin paljon hyvää ja huonoa. Sellaista rakkautta, joka tuntui luissa ja ytimissä, ja sellaista surua joka satutti niin maan perkeleesti. Ikävää ja sekavaa, vieläkin. Kuinka sitä yrittää pitää naruja käsissään tiukasti ja pysyä järjissään, samalla kun tuntuu, että pohja kaikelta katoaa. Rakennat linnakettasi murenevaan maahan. Monesti sitä sortuu syyttämään itseään. Toivottavasti en tule koskaan kylmettämään sydäntäni, se on suurin pelkoni. Toiset pelkäävät hämähäkkejä ja ahtaita paikkoja – minä pelkään sitä, että muutun välinpitämättömäksi ja kylmäksi ihmiseksi. Huomaan, että annan itsestäni niin paljon, välillä tuntuu, että ihan liikaa. Kuitenkaan ei haluaisi menettää uskoaan ihmisiin. Sitä toivoo, että olisi nyt viisaampi. Saas nähdä, kyllä on arpia nyt vaikka muille jakaa, anyone? Liikaa kuraa mahdutettuna yhteen vaivaiseen vuoteen. Mutta olen kuullut, että niin se menee: ensin täytyy olla nuori ja typerä, että voi olla vanha ja viisas.

Rakkaat ystävät ovat olleen tukena, samoin oma perhe. Mitä tekisinkään ilman teitä?

Luotan teihin, 

nyt ja aina. ❤

Musiikki on ollut myös yksi tärkeä tukimuoto. Löysin viime viikolla For Giants- nimisen kokoonpanon, ihan törkeän hyvä. Sitä olenkin luukuttanut kaikki bussimatkat, kun ihmisiä ei kestä. Kiittäkäämme universumia siitä, että meillä on kuulokkeet! Minullakin näitä kausia vuodessa, kun joku tietty musiikkigenre miellyttää ylitse muiden. Tällä hetkellä se kallistuu enempi progeen ja djentiin.

Opiskelut ovat olleet pienellä tauolla, ja jatkuvat nyt taas. Olen innoissani, kun jaksamista ja kiinnostusta löytyy taas ja tunnen, että minulla on paljon annettavaa alalla. Itsetunnon kohotus kuuluukin olennaisesti tämän kevään projektiin. Valokuvaus ja kuvataide on mukana usein, ja välillä sitä intoa riittää yötä myöten. Silloin ei nukuta, jos lähtee maalaamaan taulua. Se on hurjaa se flow, kun sitä ei edes uskalla pysäyttää. Kummallisesti se inspis lähtee aina öisin nostamaan päätä. Onneksi minulla on vielä tuo perhanan suklaalevy, joka tuli täysin vahingossa ostettua. Valkosuklaata, jota inhoan. Yllättävästi kuitenkin on se suklaa huvennut.

Toivottavasti alkuvuosi on ottanut muut muikelot avosylin vastaan!

It's nice to be back!🌛