The Golden time of Midwinter

Ajalla on taipumusta silloin tällöin hurahtaa ohitsemme huomaamatta. Tuntuu, että olisin horrostanut loppusyksyn ja alkutalven. Ystäväni ihmettelivät, miten olen niin uupunut ja väsynyt, elänyt ihan muissa maailmoissa. Eräänä päivänä silmäni avautuivat taas tähän hetkeen, ja ihmettelin itsekin, missä oikein olen ollut, kun en tiennyt enää muun maailman menosta juuri lainkaan. Lähimmäiseni tietävät syyn tähän kaikkeen. Ikävillä asioilla on tapana tapahtua aina samaan aikaan ja samassa rytäkässä sitä tulikin otettua paskaa niskaan, melkeinpä sanan suorassa merkityksessä. Heti, kun ensimmäisestä oli jotenkin selviydytty, niin toinen sangollinen paskaa läiskitään naamatauluun, ja kolmas, ja neljäs, jne...

Mutta nyt  voin onnellisena todeta, että vaikeudet ja eteeni heitetyt haasteet on kutakuinkin voitettu. Paljon venymistä ja vanumista pieneltä ihmiseltä se on vaatinutkin, mutta kivinen ja painava viitta on nyt pudonnut hartioilta.

Oikeastaan kaikenlainen sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten ja ystävien kanssa oli kadonnut olemattomiin, ja huomasin ikävöiväni lähimmäisiäni. En ollut käynyt pitkään aikaan elokuvissakaan, joka on aina ollut lempipuuhaani. Oli vain koulua, tyhjyyttä, ja nukkumista. Joskus menin päivällä vaan nukkumaan, jotta ei tarvitsisi ajatella, elää siinä hetkessä, tai jotta aika kuluisi nopeammin. Pahimpina päivinä, ajattelin herätessäni, että vieläkö tämä olo jatkuu.. Opiskelutkin rytäköityi (ihmeellinen uusi sana, jonka keksin äsken), mutta onneksi sain töitä. Blogin maailmassa pyöriminen on myös jäänyt niin minimiin, mitä se ei varmasti ole koskaan aikaisemmin ollutkaan, ja melkeinpä jo ajattelin blogini saattamista hautuumaalle.. mutta onneksi säästin tämän – onhan tänne ihan mukavaa kirjoitella sattumia ja käydä lukemassa muiden bloggaajien päivityksiä.

Halloween oli ja meni, huomasin, että minulla on siitä luonnoksissa jonkinlainen sotku, samoin syntymäpäiväni, ja joulukin.. Jopa Hämeenlinnan Keskiaikamarkkinat ja Italian matka. Haluan alkaa taas tekemään asioita, joista nautin, nyt kun asiat ja meidän elämä ovat taas tasautumassa. Olen pitkään harmitellut sitä, kun meidän asuntoon ei saa tietokonepöytää, ja läppäri ( jolla nytkin näpytän sormet kohmeina) on milloin missäkin, lattialla, sohvapöydällä.. Omat tekemiset, kuten kuvien muokkaus, valokuvaus, kaikenlainen taiteellisuus on vähentynyt reippaasti sen takia– sitäpaitsi hukkasin kamerani USB-piuhan. Voi kurjuutta. Raahasin läppärin keittiön pöydälle, jolle laitoin pöytäliinan, ja maljakollisen vaaleanpunaisia tulppaaneita jotka äiti toi tullessaan toissapäivänä, kun järjestimme päivälliskutsut minun perheelleni. Pöydälle asettelin myös tuikkukipot sekä pienen pöytälampun, joka nyt valaisee hämärästi olohuonettamme. Taustalla pyörii Batman Forever- elokuva, jota mieheni katselee pitkän päivän päätteeksi. Nemokin vilahtaa  aina välillä jossakin, kunhan malttaa kömpiä saunan lauteilta nukkumasta. Varsin rentoa ja mukavaa tiistai-illan viettoa, jos voisin sanoa. Meilläkin on vielä jouluvalot parvekkeella, minusta ne ovat ihanat näin pimeällä, miellyttävät silmää – ja sydäntä.

Mutta tässä hieman kuvia, joita kävimme Lady Selenan kanssa 

räpsimässä lähimetsässä, joulukuussa.

Toivottavasti te kaikki siellä ruudun toisella puolella nautitte ihanista talvisista päivistä! Minä itse ainakin rakastan talvea, varsinkin kun aurinko paistaa kylminä pakkaspäivinä, ja ns. "hämärähyssyä", niinkuin äidilläni on tapana sanoa. Se siis tarkoittaa sellaista sinistä hetkeä, juuri kun aurinko on laskenut, ja hämärä alkaa hiljalleen hiipiä nurkkiin. Myös talviset auringonlaskut, talviset yöt jolloin kuutamo loistaa ja tähdet tuikkii taivaalla. Hengittää raikasta ilmaa ja painella menemään pipo päässä, nenänpää punaisena. Käpertyä sohvalle lämpimän peiton alle, kun ilta saapuu. Polttaa tuikkuja ja kynttilöitä. Juoda lämmintä ja katsella ikkunasta ulos, kuinka kerrostaloissa syttyvät valot kotien ikkunoihin. Ne loistavat, kuin pienet kynttilät illan pimeydessä. Minusta se on kaunista, ja vallan ihana tunne.

Asiasta toiseen, pääkaupunkiseudulla järjestetään blogimiittiä 

- kuinka moni teistä on osallistumassa?

Light up your Life!

Tämän vuoden kesä ja syksy lukeutuu hankalimpien vuosieni joukkoon.
Tämä vuosi on ollut ihmeellinen monella tapaa.. Menimme kihloihin avopuolisoni kanssa n. 2kk sitten <3 Lisäksi meidän molempien elämää on koeteltu melko rankalla kädellä viime aikoina, omani on suorastaan heittänyt härän pyllyä, kaikki on välillä kääntynyt ihan ylösalaisin, omaa henkistä jaksamista (ja jaksamista ylipäänsä) on järistelty.. Taistelen myös tätä masennusta vastaan kynsin hampain, niin omasta kuin yhteisestäkin tahdosta. Täytyy vain antaa ajan kulua, ja luottaa siihen että asiat järjestyvät aina ja etenevät omalla painollaan. Et voi kontrolloida kaikkea, jotkut asiat ovat vain sinusta riippumattomia. You just have to live with it!

Voi miten mutkatonta elämä olisi, jos kaikki vain olisi... helppoa.

Todelliset ystävät tukevat hädän hetkellä, ja jaksavat auttaa sekä kuunnella kaiken mitä sinulla on sydämellä. Niinpä olen todella kiitollinen niille (tunnistatte kyllä itsenne, kun tätä luette), jotka olivat silloin siinä, kun heitä tarvitsin. <3 Kiitos.

Mutta sitten itse asiaan. Asiaan, mikä myös viittaa postauksen otsikkoon. Valokarnevaalit!
Kävin siskojeni kanssa ihailemassa joka vuotista valojen juhlaa Linnanmäellä. Säästyimme tänä vuonna kylmältä ilmalta, mutta tihkusateelta sen sijaan emme. Jotenkin porukkaa oli paljon vähemmän kuin edellisinä vuosina, samoin esitykset ja valotkin olivat hieman pettymys.. Toisinsanoen sieltä puuttui se nimenomainen tunnelma. Mutta käytiin maailmanpyörässä, Vekkulassa sekä vanhassa kunnon vuoristoradassa. Nauroin kyllä sydämeni kyllyydestä siinä kyydissä - otti mahaan niin mukavasti.

My sisters <3

I hope you all had a great autumn <3 *hugs*

Amaranth

Caress the one, the Never Fading
Rain in your heart, the tears of snow white sorrow
Caress the one, the hiding amaranth
In a land of the daybreak

Long time, no see

Tervehdys pitkästä aikaa, onkin jo vierähtänyt jo tovi siitä, kun viimeksi edes kirjauduin tänne. Viime aikoina on tapahtunut paljon erilaisia asioita, niin hyviä kuin huonojakin. Työt pitävät kiireisenä, ja mitäs muuta silloin on kuin aikaa ajatella tapahtuneita asioita. Liikaa aikaa ajatella.

Se on jännä, miten paljon ihminen voi kokea ja muuttua lyhyessä ajassa. Olen mennyt läpi melkoisia vuoristoratoja pääni sisällä, ja yrittänyt sisäistää ja sopeutua asioihin. Olen luonteeltani joskus hyvinkin dramaattinen, käyn läpi asiat suurella tunteella ja sydämellä (mikä ei aina ole se helpoin ja fiksuin ratkaisu, mutta minkäs teet). Se on siunaus ja kirous, samassa paketissa. Ne tunneihmiset kokevat ja saavat elämästä niin paljon irti, mutta niinpä sillä on myös oma painolastinsa.

Jos katsoisin silmiin pari vuotta taaksepäin sitä ihmistä, joka olin silloin, en uskoisi että katsoisin takaisin tulevaa minääni. Elämä ottaa, antaa ja opettaa. Kokemukset muuttaa ihmistä, ja alkaakin tuntumaan nyt siltä, että olen lähempänä sitä ihmistä, joka minun on tarkoituskin olla. Sitä oikeaa minääni.

Toisaalta, kaipaan terapiakäyntejä. Olisipa rahaa käydä.. Mutta sen sijasta olen yrittänyt ajatella positiivisesti, muuttaa itse ajatusmaailmaani, ja syvään pinttyneitä vanhoja ajattelutapoja. Olen niin lopen kyllästynyt kuuntelemaan samaa vanhaa levyä korvieni välissä, joka inisee etten ole tarpeeksi jotakin. Kuinka minun pitäisi luovuttaa, kaivautua maan alle ja olla mitätön paska.. Olen saanut tarpeekseni.

Olen yrittänyt sisäistää uuden, rohkean ja luottavaisen ajatusmaailman. Minä selviän. Olen vahva, näköjään vahvempi kuin tiesinkään. Vaikeinta on asioiden hyväksyminen. On asioita, joille ei vaan yksinkertaisesti voi mitään, ja jotka ovat sinusta täysin riippumattomia. En halua olla se vanha katkeroitunut akka, joka viljelee vihaa ja katkeruutta toisten onnen puutarhoihin.

Odotan tulevaa sekavin ja pelokkain mielin, mutta myös sitä onnea, mitä se voi meille tuoda tullessaan.
Päivä kerrallaan, annan ajatusten soljua pääni lävitse, enkä tartu niihin negatiivisiin tunnetiloihin, jotka käynnistävät sen suuren pyörän, joka tuntuu sitten siltä, ettei se pysähdy koskaan. Olen tärkeä ja rakas jollekkin, rakas avopuolisoni ei olisi tässä, jos olisi toista mieltä.

Niinpä haluan nauttia jokaisesta päivästä, vaalia sitä hyvää jota minulla ja meillä jo on, oppia arvostamaan itseäni, päästää irti kaikesta joka saa sydämeni vuotamaan verta. Poistamaan kaikki kurjat asiat ja mietteet sydämeni pohjalta. En halua ajatella liikoja tai huolehtia asioista, jotka eivät ole tai tule edes tapahtumaan. Ajattelen joskus aivan liikaa, ja se vaikeuttaa elämää. Oppia elämään hetkessä. Luottaa itseeni ja siihen että olen vahva, ja että selviän mistä vaan, jos niin päätän.

Ihanaa loppukesää kaikille <3

Rusting keys without a door

Löysimme ihanan vanhan veturin eräänä iltapäivänä Tanjan ja Suvin kanssa Pasilasta, ja kuulimme että nuo wanhat ihanat junat ja ruosteinen veturi viedään pois tilalle rakennettavien Helsingin korkeimpien kerrostalojen alta. Päätimme suunnistaa heti vapaapäivänä sinne kuvaamaan kimpsuineen kaikkineen.

Päivä suosi meitä sään puolesta, sillä aurinko pilkahti kirkkaasti aina välillä pilvien takaa. Toisaalta, se sai hermot kireäksi, sillä kameran säätöjen kanssa piti pelata joka viidentoista sekunnin välein. Mutta saatiinhan sieltä n. 400 kuvan joukosta valittua ne parhaimmat, joista osa on nyt päätynyt tänne.

Meidän oli tarkoitus pynttäytyä Steampunk- tyylisiin asusteisiin, mutta minultahan ei moisia ihanuuksia löydy vaatekaappini syövereistä, joten päätin repäistä ja vetäistä päälleni pelkkää valkoista. Kukkakimpunkin keräsin matkalta tien varrelta. Mokomahan sopi kuvausympäristöön ihan mukavasti, sain hetken leikkiä morsiusneitoa. Korsettin on viime vuoden Tuska- festareita varten tilattu, pitsinen paita ja hame on löydöt kirpparilta, hintaa niillä oli yhteensä 10€. Olen tykästynyt tuohon valkoiseen tyllihameeseen, se on vähän repaleinen ja vanhan näköinen. Sille on hyviä kuvaussuunnitelmia tiedossa vielä tälle kesälle.

Ja sitten on ihanan Suvin kuvat.

Sain myös vihdoin koneelle uuden Photoshop CS6, jolla olen leikkinyt näiden kuvien kanssa. Vielä kun oppisi käyttämään tuota Photoshop Lightroom ohjelmaa, niin olisin hyvin iloinen!

Juhannus muuten meni kurjasti kylmissä ja sateisissa säissä täällä eteläisessa Suomessa. Me jäimme kaupunkiin, kastuttiin pariinkin otteeseen, hytistiin kylmästä, melkein hukuttiin lumihankeen kun makkaratkin jäätyivät grilliin.

Toivottavasti teidän juhannus sujui mukavimmissa merkeissä!

Lämpöisempää kesää kaikille <3