Maaliskuun hiljaisuudessa suuntasin Pohjanmaalle rakkaan mummoni luokse.
Iltaisin kävelin kuutamon valossa pitkin pellon reunaa, ihailin tähtitaivasta ja kaunista lumimaisemaa.
Maaseudun hiljaisuudessa sielu lepäsi hetken aikaa. Sain kokea, mitä sanonta "maaseudulla aika pysähtyy" todellisuudessa tarkoitti. Tuntui, kun aika olisi hidastunut, ei ollut enää kiirettä minnekään, ei ollut pakko suorittaa mitään, tai ylipäänsä pakkoa tehdä sitä ja tätä ja tuota. Sai vain olla ajan hermon reunalla, ja olla ajattelematta yhtään mitään.
Kävin mummoni vanhassa mökissä, joka on ollut tyhjillään siitä saakka, kun mummoni muutti palvelutaloon. Aikaa siitä on jo 10 vuotta. Mummukin täyttää jo 93 vuotta, joka on vanhin sekä vielä elossa oleva entisen kylän asukki. Nyt serkkuni kunnostaa mummon mökkiä, johon hän sitten muuttaa talon valmistuttua ensi kesänä. Koko lapsuuteni ajan kävimme joka kesä tuossa mökissä mummon luona viettämässä kesälomastamme 2 viikkoa. Tuo matka oli helposti koko kesän parhaita tapahtumia. Kävin mökissä viimeksi 2 vuotta sitten.
Silloin sen vanhat lattialaudat narisivat tuttuun tapaan kävellessäni talon huoneissa. Vanhat ikkunan lasit antoivat sumuisen näkymän siihen tuttuun pihaan joka kertoi hiljaisuuden muistoissaan niin montaa tarinaa, ja mäen laelta näkyi iltaisin auringon laskevan viljaiseen mereen. Puulämmitteinen hella poksui ja ratisi sitä lämmittäessämme ja levitti tupaan savun tuoksua. Pystyin kuvittelemaan, miten rakas mummo istui yksinäisyydessä tuvan keinutuolissa, katsomassa ikkunasta menneisyyden muistoihin.
Nyt puoliksi kunnostettu mökki ei ole enää sama paikka kuin ennen. Siinä ei ole enää sitä vanhan talon henkeä, en tunnistanut sitä enää. Pihaa oli laajennettu ja myllätty, puita kaadettu.. Lisäksi mökki oli saanut uuden "siiven" ja näyttää nyt kovin modernilta. Valkoista, ja betonia. Kirkkaita kaakeleita, uudet valkoiset tapetit. Valkoiseksi maalatut seinät. Sisällä oli tehty paljon muutoksia, vanha hella oli kokonaan otettu pois, mutta onneksi vanha kakluuni oli jätetty vanhalle paikalleen mummon kammariin. Minulle tuli oikein kurja ja haikea olo. Minusta olisi ollut paljon hienompaa, että alkuperäisestä pohjaratkaisusta ja tyylistä olisi jätetty edes jonkun verran näkyviin. Enää tuo paikka ei ole sama kuin ennen. Sen tunnearvo on kokonaan muuttunut, ja se on kovin hämmentävää. Vaikka tiedät, että paikalla on vielä puoliksi se vanha talo missä vietit lapsuutesi kesät, se ei silti kuitenkaan ole sama paikka. Nyt sekin säilyy enää vain muistoissa.
 |
| Halo |
Mietin iltaisin ulkona kävellessäni, että miksi ihmiset haluavat muuttaa isoihin kaupunkeihin?
Itse viihtyisin kyllä vallan hyvin luonnon helmassa, omassa mökissä, kaukana kaikesta. Tai ei tarvitsisi asua niinkään kaukana, mutta kunhan olisi vain omaa rauhaa - ja omaa tilaa. Kaupungissa vallitsee kiireys, kilpailu ja hektisyys. Mitä vanhemmaksi tulee, sen helpommin sen huomaa.
Asuisitteko te mieluummin maaseudun rauhassa vai kaupungin sykkeessä?
Yövyimme sukulaisten luona tuon matkan ajan. Ihastelin monta kertaa ääneen sitä, miten erilaiset suhteet maaseudulla asuvilla ihmisillä on luonnon eläimiin. Olisin viihtynyt vaikka kuinka pitkään keittiön pöydän äärellä katsellen ikkunasta ulos oravaan, joka juoksenteli vanhan puutalon nurkissa ja kävi välillä syömässä lintulaudan antimia. Ja lintuja, jotka nopealiikkeisin pyrähdyksin lentelivät pihapiirissä. Tuntui melkein siltä, että siellä väritkin olisivat olleet kirkkaampia.
Ja tietenkin ihastelin serkkuni pianoa. Olen pienestä pitäen haaveillut soittavani pianoa vielä joku päivä, mutta kun olen köyhän perheen lapsia, ei meillä ollut koskaan sellaiseen varaa. Niinpä se jäi haaveeksi, joka vielä tänäkin päivänä aina silloin tällöin pulpahtaa esiin.
